Näytetään tekstit, joissa on tunniste Niinatar. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Niinatar. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 21. marraskuuta 2012

Todellista hääunelmaa

Tänään oli se päivä, jota jokainen tuleva morsian odottaa ehkä jopa eniten koko "suunnitteluajalta", pukujen kokeilua ja valintaa. Ennenkuin kirjoittelen mitään muuta haluan antaa suuren suuren kiitoksen rakkaille ja mahtaville kaasoilleni, jotka olivat mukanani tänään valitsemassa sitä elämän tärkeintä mekkoa, kiitos teille ihanat! ♥

No, viimeisessä postauksessani kerroin unelmieni hääpuvusta, jonka löysin yli vuosi sitten. Sanoin, että on varmasti silkka mahdottomuus löytää sitä enää mistään. No toisinpa kävi, sehän löytyi, oli aivan yhtä ihana prinsessaunelma, kuin muistinkin. Voi, kunpa vain voisinkin ostaa kaksi mekkoa, ja käyttää molempia... sillä rakastuin myös yhteen toiseen upeuteen! Eli valinnanvaikeus iski niin pahana, että ahdistaa.

Mentiin ihan aluksi Niinattareen, jossa meitä oli vastassa aivan mahtavan upea Caroliina! Jos haluatte todella hyvää palvelua, ja toivotte palvelulta sitä, että juuri Sinuun keskitytään, suosittelen ehdottomasti piipahtamaan kyseisessä liikkeessä!

Aluksi saimme sinisiä rinkuloita, joilla saimme merkitä ne puvut, joita haluaisin kokeilla. Sain myös esittää toiveita suoraan Caroliinalle, ja hän toikin yhden todella kauniin yksilön kokeiltavaksi. Samaa tyyliä, kuin se mun päähänpinttynyt unelmien pukuni. :-)

Pukuja valiutui useita, ja uskaltauduin irrottautua siitä omasta normistani ja kokeilla pukuja, joista olen aina ajatellut, etten varmasti valitsisi sellaista pukua itselleni, ikinä. Kuinkas kävikään? Satuin rakastumaan merenneitomalliseen luomukseen, enkä tiedä nyt yhtään kumman valitsisin! Niinattaressa saimme myös valokuvata puvut, joita kokeilin. Tämä on mielestäni erittäin hyvä käytäntö, etenkin sen puolesta, kun mukaani ei nyt vielä lähtenyt mitään. Voin rauhassa vertailla pukuja kotona koneelta, ja mikä parempi jos se auttaa valinnassa. :-)

Mutta nyt täytyy tehdä valinta jokatapauksessa aika pikaseen. Puku, johon rakastuin jo reilu vuosi sitten, ja jota en ole saanut mielestäni sen jälkeen. Joka on todella kaunis ja erityinen puku, istuu täydellisesti juuri minulle, mutta saattaa olla ehkä hieman "tavallinen", vai puku joka huokuu jopa vähän vintage-tyyliä, on myöskin erittäin kaunis ja todella erityinen, istuu myös hyvin. Puku jossa on sitä "jotain", ja jollaista ei varmasti tulisi toisella vastaan, ihan heti ainakaan. Kummastakin puvusta tuli tunne "tämä se on", kummastakin tuli se olo, että en riisu tätä koskaan. A-U-T-T-A-K-A-A! :-D

Laitan kuvia joistakin puvuista tänne, jotta teillä on helppo samaistua meidän päivän tunnelmiin. Ja älkääpä kovin välittäkö noista mun erittäin kauniista ilmeistä, puvuthan näissä on päätähtinä. ;-)












No kertokaahan rakkaat lukijat mikä malli teitä miellyttää eniten? Yritän kaikinkeinoin saada vähän avustusta tähän mun vaikeaan tilanteeseen. :-D Suurin osa noista mekoistahan edustaa tuota merenneitomallia, mutta tuo ensimmäinen kuva on se Caroliinan suosittelema puku, joka muistuttaa eniten sitä tylliunelmaa, jota lähdinkin etsimään.

Jatkukoon päivästä kertominen. Niinatarta voin vaan suositella ja suositella ja pakko kiittää tätäkin kautta Caroliinaa, joka oli oikeasti mahtava asiakaspalvelija, ja erittäin hyvä työssään!

Siirryttiin seuraavaksi haukkaamaan vähän huikopalaa ja siitä sitten Kaunis Morsian-liikkeeseen. Sieltä löysin silloin aiemmin sen pukuni, ja yllätyksekseni se löytyi sieltä taas, uuden vuoden mallistosta vaan. Puku oli siis edelleen upea, mutta paikan tympeä työntekijä sai meidät kaikki todella alakuloiseksi. Vanhempi nainen, joka ilmeisesti omistaa kyseisen liikkeen, on aivan mahtava hänkin. Mutta tuo nuorempi työntekijä veti kyllä fiilikset alhaalle ihan muutamassa sekunnissa. Noinkin "pienen asian" takia, kuin asiakaspalvelu kallistun automaattisesti vähän enemmän Niinattaresta löytyneeseen pukuun. Mutta tosiaan, pieni seikka siihen verrattuna, että puvut olivat molemmat kuitenkin itselleni täydellisiä.

Kävästiin vielä tuon pikareissun jälkeen Stockalla sovittelemassa hääpukuja. Kauniita löytyi sieltäkin, upeitakin itseasiassa, mutta mikään niistä ei iskenyt samalla voimalla, joten luovuin niistä kuitenkin samantien, kun astuttiin ulos. Kuvia niistä seuraavaksi. Nää oli lähes kaikki kokoa 38-40, joten hieman isoja mulle. :-D Koittakaas siis kuvitella ne hieman tiukempina.





"Noniin katsokaas täältä kiristelen tätä!"

Upea päivä takana, saldoksi jäi ahdistus, syvä sellainen. :-) Uskon kuitenkin päätyväni oikeaan ratkaisuun, ja oikeastaan ihan sama kumman valitsen, molemmat oli mun ehdottomia lemppareita, joten väärin voin tuskin valita. ♥

xoxo J