perjantai 28. joulukuuta 2012

Häävieraskirja


Joulu tuli, ja joulu meni. Toivottavasti kaikilla oli yhtä ihana joulu, kuin meidän perheellämme. :-) Hetken hengähdin häähössötyksestä ja nyt on taas korkea aika palata takaisin. ;)

Tänään voisin kirjoitella häävieraskirjasta. Niistä löytyy monia eri vaihtoehtoja, joista valita. Iskeekö valinnanvaikeus? Tuskin, koska päätin (kyllä, ihan itse) heti, millaisen haluan meidän häihin, ja mieskin tykkää ideasta onneksi.

No vaihtoehtoja tosiaan riittää. Ihan perusvieraskirja, johon jokainen rustaa nimensä, ehkä pienen onnentoivotuksen kera. Tätä en halua, koska montaa sivua kirjasta tuskin täyttyy.
Toisenlainen kirja voisi olla sellainen, että kirjassa olisi valmiina kuvia hääparista, jolloin kirjoitustilaa ei ehkä olisi ihan yhtä paljoa, ja kirja myös täyttyisi vähän enemmän.


Yllä vielä yksi ihan suloinen vieraskirjaidea. Jokainen vieras saisi lapun, jolle kirjoittaa onnittelunsa ja/tai nimensä, jonka saisi sitten laittaa pieneen kirjekuoreen, joka on liimattuna kirjassa. Aika ihana!

Sitten paljon hääblogeissakin pyörineet vieraskirjapuut. Puunoksat, jotka on joko sellaisenaan tai koristeltuna laitettu esim. isoon vaasiin, ja toivotukset saa jättää roikkumaan oksille.

Ja tämähän onkin erittäin kaunis vaihtoehto. Mutta en ole oikein ymmärtänyt ehkä kunnolla tän ideaa... kärrätäänkö noi oksat sitten kotiin jonnekin nurkkaan? Itse varmaan kyllästyisin hyvinkin nopeasti, joten eipä tullut tästäkään meille vieraskirjaa.

Ällönsuloisia vaihtoehtoja ovat sormenjälkipuut,- ja ilmapallot. Erittäin ihana ideana, toteutus voisi olla toisenlainen. Voisi olla aika hidasta hommaa, kun ensin liataan sormi, painetaan jälki, putsataan sormi, ja ehkä vielä kirjoitetaan jotain päälle. En tosin tiedä... onko joku koskaan ollut "todistamassa" tällaista vieraskirjaa? Kuinka se toimi?
Yksi vaihtoehto, johon itse tykästyin kovasti on jokin esine vieraskirjana. Kuten esim.

Viinipullo olisi todella ihana! Ainut vaan, etten uskaltaisi ottaa tuota vieraskirjaksi, koska mitäpä jos/kun se menee rikki? Häistä jää kuitenkin aika vähän konkreettisia muistoja käteen, ja vieraskirja on yksi niistä mitä jää. Joten eiei. Ihana, mutta ei meille.

Jos musiikki yhdistäisi meitä jotenkin erityisesti, olisi kitara varmasti yksi kova vaihtoehto. Se kutkuttaisi myös mieltä, koska sain edesmenneen isäni kitaran, ja jo pelkästään sen tunnearvon puolesta se olisi ihana. Myös osa isästä mukana meidän hääpäivässä. ♥

Ehdoton vaihtoehto merihenkisiin häihin on pullonkorkit. Miten ihanalta nuo näyttääkään!

Minkäslainen vieraskirja meille sitten tuleekaan? Me tykästyttiin V:n kanssa mielettömästi photo boothiin, ja se on tottakai tulossa myös meidän häihin. Polaroidkameraa emme kuitenkaan aio hommata sitä varten, vaan joko valokuvaaja tai joku muu saa napsia kuvat vieraista luultavasti ihan omalla digikamerallamme. Kuvat siis saadaan vasta myöhemmin, ja aiomme itse koota vieraskirjan; vieraan tervehdys ja nimi + kuva. Tervhdyksiä, onnitteluita tai pelkkää nimeä varten haluamme jotain tämän tyylistä,

ja lopputuloksesta toivomme jotain tällaista.


Toivottavasti ajatukset ja ideat kohtaa toteutuksen jäljen sitten joskus. :-D

Millaisia vieraskirjoja teille on tulossa, tai on jo mahdollisesti ollut? :-)

Lopuski vielä ilmoitus ihanasta arvonnasta, joka löytyy Ninkan blogista, ja josta voi voittaa ihan minkä tahansa hiuskorun tai juhlalaukun. Ihanaa, toivottavasti arpaonni suosii! Kannattaa osallistua! :)

-J

(kuvat google.fi ja täältä )

tiistai 18. joulukuuta 2012

Ostoksia


Tänään käytiin mieheni siskon, eli kaasoni Ellinooran, kanssa Jumbossa ostelemassa häitä varten vähän tarvikkeita. Mitään tiettyä "suunnitelmaa" ei ollut, kunhan mentiin katselemaan.

No mukaan tarttui tarvikkeita karkkibuffaa varten.


Valkoiset narulliset lappuset ja puisen kyltin maalaan liitutaulumaalilla, kunhan toi miekkonen tuo sitä maalia kotiin. Niistä siis lisää myöhemmin. Sydäntikut ovatkin valmiita käyttöön tuollaisenaan. :-) Jossain olen lukenut liitutussista (?) tms., mutta harmikseni löytyi vaan perusliituja. No ajaahan nuo toki asiansa, mutta jotenkin tuntuu, että noilla on ehkä hieman hankalampi kirjoittaa, ainakin mun käsialalla. :-D

Jokin aika sitten bongasin myös ihan kivan idean (jostain blogista, jota en muista, mutta kiitos sinne jonnekin ;)) karkkibuffan pussukoita varten, tai tässä tapauksessa "tötteröitä" varten. Ostin ihan perus kakkupaperia ja rullasin ne tötteröiksi.


Taitoin paperin keskeltä. Siinä toisessa ohjeessa oli käytetty päällekkäin kahta paperia, itse käytin kuitenkin yhtä, kun tuntui liian paksulta kahden kanssa.
Sen jälkeen pyöritin paperin tötterön malliseksi. Kiinnitykseen käytin "mattapintaista" teippiä, hyvin sulautui tuohon eikä sitä juurikaan siitä näe. Laitoin teipin myös sisäpuolelle, jotta pysyy varmemmin kasassa.
Ja heti testattiin käytössä. ;-) Oikein suloiset ovat mun mielestä!! Tosin vielä en ole täysin varma päätyykö nämä meidän buffaan, mutta hyvä vaihtoehto tää ainakin on. :-)

Sen lisäksi, että väsäsin noita jonkin aikaa, testasin myös noita sydäntikkuja. Meillä on jopa hurjat kaksi astiaa valmiina buffaan, toisen otin siis testiin mukaan.



Vähän liian pitkähän toi on tohon, mutta näkee siitä kuitenkin näin idean, ja sehän on tärkeintä. ;)
Kovasti etsittiin myös mustaa satiininauhaa, ja kuinka vaikea sitä voi olla löytää... mistään!? Koluttiin kaikki mahdolliset liikkeet, ja eioota vaan myytiin. :-D No haluaisin tuohon ympärille mustaa satiininauhaa, mutta kotoa sitä ei tähän hätään löytynyt, joten tämä vaalea (liian paksu nauha) ajakoon sen asian.

Miltäs näyttää? :)

Tänäänhän (tai tarkemmin eilen) mun piti mennä kaaso Jeminan kanssa vielä sovituskierrokselle sekä ihan ostamaankin pukua. Mutta se peruuntui, eli palataan sen tiimoilta, taas, uudemman kerran myöhemmin. :-) Toivottavasti kuitenkin mahdollisimman pian! ♥ Kohta iskee muuten ihan hirveä stressi puvun suhteen! Etenkin, kun tajusin, ettei enää kauaa ja voin iloisena, ja ehkä hieman myös stressinpala kurkussa, kailotella kuinka meidän häihin on enää PUOLIVUOTTA aikaa! ;-)

xoxoxo J

P.S. Tötterö on hassu sana!!

sunnuntai 16. joulukuuta 2012

Haaste


Sain haasteen, ja minulta kiitos lähtee -lele-:lle! :)


Säännöt:

1. Kiitä haastajaasi ja linkkaa hänet postaukseesi
2. Vastaa haastajan 11 kysymykseen
3. Keksi 11 uutta kysymystä
4. Haasta 11 bloggaajaa, joilla on alle 200 lukijaa
5. Kerro bloggaajille, että olet haastanut heidät

Kysymykset minulle:

1. Stressaako hääjärjestelyt sinua?
Pääasiassa ei stressaa. Ainakin tähän asti oon vaan nauttinut ihan täysillä kaikesta suunnittelusta ja muusta! Joitain pieniä hetkiä on ollut, kun tuntuis että se stressi sieltä tulis... mutta nekin on vaan tainnut olla enemmän tilanteita, joissa mä itse haluan jotain "nyt heti", kun mies taas on sitä mieltä, että "kerkeehän sitä myöhemminkin". :-D

2. Osallistuuko tuleva miehesi suunnitteluun?
Enimmäkseen mä olen se, joka ne ideat keksii etsii ja suunnittelee ym., mutta mielipiteensä mies kyllä kertoo hyvinkin vahvasti. Ja isompiin päätöksiin osallistutaan molemmat ihan yhtälailla. Visuaaliset jutut on vaan sitten enempi se mun juttu

3. Suosikkibändisi top3!
Tää on mulle tosi vaikee, koska en oo tainnut koskaan kiintyä mihinkään bändiin tai artistiin. Mun on pakko skipata tää. No, Spotify on mun ystävä ♥ :D Laidasta laitaan kuuntelen, että ei edes mikään tietty genre oo ylitse muiden.

4. Onko sinulla tatskoja, jos niin millaisia?
Tatskoja löytyy 5kpl ja toivottavasti vielä joskus tulee lisää. Mun ensimmäinen tatuointi on Turkinlippu, joka otettiin kaverin kanssa lomamatkalla. :-D Se on onneksi sellainen, ettei siitä tajua mikä se on, ellei tiedä. Ja en oo sitä koskaan katunut, hyvä muisto nuoruudesta. :-) Ranteista löytyy 2 lapsen nimet, kolmannelle täytyy vielä keksiä paikka. Selässä iso kukkaköynnös(?) yläselästä kylkeen, ja reidestä löytyy risti+kolme liljaa.
5. Aiotko alkaa dieetille ennen häitä?
Dieetille en todellakaan. Oon syönyt tosi huonosti viimeaikoina ja paino alkaa lähestyä sitä, että alkaa nelosella, joten juu ei kiitos dieetille. Mutta raskauden on kyllä tehneet tehtävänsä tuolla mahan alueella, joten olisin enemmän, kuin tyytyväinen jos saisin kiinteytettyä ihan kunnolla!

6. Minkä kirjan luit viimeeksi?
Juoppohullun päiväkirjan.

7. Tuhlasitko tilin tyhjäksi joululahjaostoksilla?
.......... enpä oo ostanut vielä yhdenyhtä joululahjaa. Ensi viikolla sitten. :-) Tosin en meinaa tiliä tyhjentää vain lahjoihin.

8. Onko häiden vieraslistalla ihmisiä ketkä et välttämättä tarvitsisi vieraaksi?
Kyllä ja ei. Vieraslistalla on enemmän ihmisiä mitä me toivoimme. Mutta niin monta sellaista tilannetta, että 'jos kutsun ton, pitää myös toi ja toikin kutsua'. Jos budjetti olisi rajaton kutsuisimme myös enemmän vieraita. (Vieraslistan teko on muuten yllättävän vaikeeta puuhaa!) Yksittäistä ihmistä ei ole, mutta noin kokonaisuudessaan vaan hirvittää se määrä. :-D

9. Missä tapasit miehesi ensikerran?
Yhteisen kaverin luona ♥

10. Onko sinulla lapsia, jos niin minkäikäisiä?
On, yksi enkelityttö taivaassa, 3(maaliskuussa 4)-vuotias poika, ja viime maaliskuussa reilu kolme kuukautta liian aikaisin syntynyt taistelijapoika, tänään tasan 9kk! ♥


Uudet kysymykset:

1. Jos saisit mahdollisuuden muuttaa yhden asian menneisyydestäsi, käyttäisitkö sen?
2. Kohta on edessä taas Uudenvuoden juhlinnat, ja monilla on tapana tehdä erilaisia lupauksia uudellevuodelle. Aiotko sinä? (Ja mikä on lupauksesi)
3. Mitä odotat eniten tulevalta vuodelta?
4. Missä näet itsesi 10 vuoden päästä?
5. Miten kuvailisit itseäsi?
6. Mikä on rohkein tekosi?
7. Lempirakkauslaulusi?
8. Mitä ottaisit mukaan autiolle saarelle?
9. Kuinka pitkä olet?
10. Mikä on paras tapa rentoutua yksin/kaksin?
11. Lempiruokasi,- ja juomasi?

 11 blogia en pysty haastamaan, kun suurin osa on tämän varmaan jo tehnyt, mutta näille lähtee :)

Sulhasenblogi
Morsian2013
Marikae

lauantai 15. joulukuuta 2012

Naurua, kyyneleitä, paniikki. Ahdistus.


Kun saatiin V:n kanssa pojat eilen yöunille, lähdettiin itse nauttimaan saunan lämmöstä. Siinä istuessa alettiin puhua häistä ja mulle tuli mieleen mun aiemmin päivällä selaamat sivut. Mentiin sitten löylyjen välissä vähän lueskelemaan noita juttuja... pieleen menneistä häistä.

Joillekin kirjoituksille sai nauraa, joillekin jopa ihan kyyneleet silmissä, mutta paritkin jutut oli sellaisia, että keksiikö joku noita vaan päästään...? Joku sinne oli mm. kirjoittanut, kuinka morsian lähti eri miehen kanssa pois juhlapaikalta, ja samaten sulhanen eri naisen kanssa. Ja koko hääpäivän nämä kaksi oli vaan riidellyt. Hyvä alku avioliitolle? No eipä sekään kirjoituksen mukaan kestänyt, kuin puoli vuotta.



No naurujen jälkeen meille tulikin mieleen poimia sieltä muutamia "ideoita" sen suhteen mitä haluamme häissämme tapahtuvan, ja mitä kaikkea toivomme välttävämme meidän suurena päivänä.

Mikä meidän mielestämme sitten tekee päivästä onnistuneen ja mitkä asiat taas voisivat latistaa tunnelmaa?
No ensinäkin joo, me ei haluta siitä juhlasta mitään riitakonserttia, ei niin meidän osalta kuin vieraidenkaan. Joten toivotaan, että kaikki vieraat ovat iloisia, hyvällä tuulella ja ennenkaikkea viihtyvät meidän häissämme. Ja sitä ongelmaa nyt tuskin OIKEASTI (?) kenelläkään on, että morsiuspari katoaisi "vieraisiin pöytiin". :-D

Myöskin vieraiden viihtyvyys  noin yleisesti. Toivon, että juhlapäivänä paikalla näkyisi paljon tällaisia kasvoja

 eikä yhtään tällaisia



Moni oli valitellut, jos morsiuspari ei juurikaan seurustellut muiden, kuin ihan lähimmäisten ystävien kesken. Ja tämä on asia, jonka yritin ihan erityisesti painaa tuonne korvan taakse. En itsekään kokisi oloani vieraana mukavaksi, jos pahimmassa tapauksessa en esim. tuntisi häissä juuri ketään, ja morsiuspari hengailisi omissa jutuissaan koko ajan. Tästä syystä yritetään myös pitää vieraslista mahdollisimman suppeana. Mieluummin pienemmät intiimit häät, joissa kerkeää rauhassa (? :D) seurustella ainakin lähes kaikkien kanssa, kuin häät, joihin on vaan kertakaikkiaan kutsuttu jokainen sukulainen kaimoja myöten + ystävät päälle. Väkisinkin sitä varmaan ajautuu hengailemaan saman porukan kanssa, tai toinen vaihtoehto sitten se, että juoksee pää kolmantena jalkana ympäri juhlatilaa, jotta kerkeäisi edes 'heit' huikata jokaiselle.

Yksi meille tärkeä (ehkä jopa tärkein) seikka häissä on tarjoilu. Kauhuskenaariot piirtyivät mun verkkokalvoille noita eilisiä juttuja lukiessa... kuinka ruoka oli ollut kylmää, raakaa, pahaa tai ehkä pahin, loppunut! Sovittiin, että tämä asia tehdään ehdottomasti selväksi pitopalvelulle, että ruuan ei todellakaan sovi loppua kesken. Pitää olla santsausvaraa, koska varmasti on niitä ketkä haluavat ottaa lisää ruokaa. Myöskin meille sopisi, jos ruokaa jäisi yli iltapalaa varten. :-D






Jokaisen lähipiirissä löytyy lähes varmasti se yksi ihminen, joka täytyy kutsua, mutta jonka käytöksen pelkää pilaavan, no ellei koko juhlaseurueen niin ainakin oman fiiliksen. Myös meiltä löytyy, ja olenkin kerennyt kehittämään pienehkön stressinpoikasen pääni sisällä siitä... tosin eipä kukaan meidän kutsutuista nyt oikeasti varmastikaan onnistu mitään pilaamaan, mutta näitä kun alkaa pyöritteleen mielessään, niin hyvinkin äkkiä saa pienestäkin aiheesta ison stressin. :-D

No sitten minuun liittyvät asiat, jotka voisivat pilata hääpäivän itseltäni. Monille oli sattunut kaikennäköistä kampaajan ja meikkaajan kanssa, mm. peruttu hääpäivän aamuna, ei tehty niinkuin koemeikissa/kampauksessa sovittu jne. Siis mä saisin paskahalvauksen, jos hääpäivän aamuna vaikka peruuntuis kampaaja-aika. :-D

Oon pyöritellyt tätä asiaa paljon mielessäni. Uskallanko antaa jonkun muun meikata itseni sinä päivänä, kun haluan olla kauneimillani? Oon itse tarkka meikin kanssa, joten mitä sitten jos en olekaan yhtään tyytyväinen meikkiin? Oon satavarma, että se latistais mun fiilikset nollaan ihan hetkessä. Toisaalta voisin panostaa laadukkaisiin meikkeihin ja hoitaa sen puolen ihan itse. Kun sitten taas toisaalta sen yhden päivän ajan haluaisin nauttia hemmottelusta, ja tuohan meikki (ja kampaus) pientä kivaa lisää siihen päivään.




Suurin pelko onkin ehkä se, että näyttäisin ^ tuolta. Toinen ääripää on sitten se, että meikki jää liian pliisuksi. No luojan kiitos on koemeikit,- ja kampaukset, ja vinkkinä otin itselleni sen niistä teksteistä, että otanpahan molemmista kuvat, jos mullakin kävis yhtä huono tsägä, kuin yhdellä toisella morsiamella, jonka meikkaaja oli ollut, kuin per*eeseen ammuttu karhu ja väittänyt kivenkovaan, kuinka he olivat koemeikissä sopineet joistain tietyistä väreistä jne. No morsian ei ollut tyytyväinen sirkuslookiinsa.


Kaikki eivät myöskään (valitettavasti) tajua valita omalle vartalotyypille sopivaa pukua, tai valitsee muuten ehkä hieman mauttoman puvun. Toivon, etten hääpäivänäni näyttäisi muiden silmissä tältä

vaan enemmänkin tältä

tän puvun jos itelleen sais ♥
Oma suuri pelkoni on myös se, että kaikki tehtävät kasaantuis ihan lähelle hääpäivää ja sitten sitä ei oliskaan loppujenlopuksi yhtään tyytyväinen mihinkään. Tai se, että asiat olisi meidän mielestä "ihan ok".
Toivotaan kuitenkin eniten, että kaikki sujuisi hyvin, ja että jokainen vieras viihtyisi. No kaikkia ei tietenkään voi miellyttää. ;-) Hyvää ruokaa ja juomaa, seurustelua ja paljon naurua ja pisteenä iin päälle PALJON tanssia, ja meidän rakkaus toisiimme. ♥

Sitten lopuksi erittäin erikoinen puku, joka toi ainakin itselleni mieleen enemmänkin "naistenpäivinä" käytettävän apuvälineen, kuin häämekon. :-D enjoy!






Kaikki kuvat ihan vain tylsästi googletettu.

Niin ja vielä loppujenlopuksi (:D) maanantaina koittaa jännä päivä, kun lähdetään ostamaan.... *rumpujenpärinää* ...... MEKKOA ♥ Palataan siis viimeistään silloin! ;-)

maanantai 10. joulukuuta 2012

Kynsikokeilua


Niinkuin suurin osa morsiamista minäkin haluan päästä koemeikkiin,- ja kampaukseen, mutta tänäänpä pääsinkin kokeilemaan kynsiä! Eli siskoni/kaasoni Emma tuli meille tänään kamppeittensa kanssa ja päästiin suunnittelemaan hääpäivän kynsivarustusta. Haluan toteuttaa häiden väriteemaa myös kynsissä, eli mustaa ja pinkkiä, ehkä hopeeta (blingin muodossa ;)), noistapa se ajatus siis sitten lähti.

Uusia kynsitarvikkeita pitää hommata hääpäivää varten, ja onhan niistä toki iloa muutenkin, mutta päästiin vähän kärryille siitä mitä laitetaan ja mitä ei todellakaan.

Laitettiin jokaiseen kynteen erilainen koristelu (paitsi molempiin käsiin samat samoihin sormiin). Geeli oli tämän neidin makuun vähän jopa TURHAN pinkki! :-D Tai upea ja ihana kunnon neonpinkki, mutta ei ehkä ihan sovelias hääpäivänä.

Keskisormissa on ihanat bilekynnet, jollaiset joskus haluan ehdottomasti "muuten vaan".
Eniten ihastuin ehkä peukalon yksinkertaiseen koristeluun (ja mä, kun luulin haluavani räväyttää edes kynsillä kunnolla!), mutta ihan vaalealla/valkoisella geelillä. Toki jotain ekstraa jo keksittiin - ylläripylläri - nimettömiin, mutta se nyt jääköön vielä pimentoon. Joskus kevään aikana testataan sitä, nyt on vielä vaikea sanoa miltä se sitten todellisuudessa näyttää. :-)

Musta jäi sitten pois kokonaan, jos tuolla peukalon koristelulla mennään. Nyyh! Ehkä pitää sitten satsata vihkisormukseen mustalla timantilla varustettuna... ;-)



Mikäs noista on eniten teidän makuun? :)

Voisin vielä esitellä kihlasormukseni täällä, ihana rakas sormukseni on siis tässä:


Eli tuo, josta löytyy tuo puolikas sydän. Toinen puolikas löytyy tuolta minun omalta 'toiselta puolikkaaltani'. ♥ Ohuempi sormus on vaan "stopparina" tuossa, kun kihla on vähän iso mulle. :-D :(
Saapi nähdä jääkö kihla ollenkaan, vai otanko pelkän vihkisormuksen sitten.

Ja siis niin, mehän ollaan jo naimisissa, mutta en halunnut silloin uutta sormusta, vaan tahdon sen ehdottomasti sitten kirkkohäissä. Saas vaan nähdä raaskinko luopua siitä... tai luopua ja luopua, raaskinko siis siirtää sen nimettömästä toiseen sormeen. :-D Tuskin!

Mutta nyt miehen kaikkuun haaveilemaan ensikesästä... ♥

xoxo J

P.S. KIITOS EMMA! ♥

keskiviikko 5. joulukuuta 2012

Kutsukortit


Tässäpä aihe, joka alkaa pikkuhiljaa nosteleen päätään esiin, että eikös jo olisi pikkuhiljaa aika...? Mikään kiirehän ei vielä tällä saralla ole, mutta kiire voi syntyä yllättävänkin nopeasti, jos ei päätä mitä haluaa ja miten. Askarrellako itse vai tilattuna? No, se nyt kyllä ollaan jo päätetty, että tilataan, kun kaason isän kautta ne saadaan hyvin. :-)

Mutta minkälaiset? Vaihtoehtoja on satoja ja satoja, ja monet on ihania ja täydellisiä! Haluan, että kutsuista saa jo pienen käsityksen siitä minkälaiset juhlat on edessä, väriteema nyt ainakin tulee kulkemaan käsikädessä sekä kutsuissa että muissakin juhlaan liittyvissä asioissa.

Jos askarreltaisiin itse, tulisi kutsuista varmaan jotain näiden tyylistä,





tässä ehdoton lemppari, tuon alemman kuvan lisäksi :D

mutta kun valitettavasti painokone tuskin missään osaa painaa pitsiä, nämä ei ole siis enää vaihtoehtoja meille.

Mustaa, valkoista, ripaus pinkkiä. Siinä ne meidän täydelliset värit on. Jotka pitäisi saada täydellisesti myös kutsuun. Katsotaan mitä me tässä keksitään. Ja joo, saa auttaa ja saa antaa vinkkejä ja mielipiteitä! Mulla, kun noita mielipiteitä on liiaksi asti, niin on vaikea päättää. :-D

Ylempänä on ihan kaunis kutsu. Siihen voisi vaikka lisätä itse jälkikäteen pinkkiä vaikka blingin muodossa. ;-) Joitain pieniä liimastrasseja tuohon köynnöksen joukkoon. Yksinkertainen ja kaunis.

Mites muilla, onko kutsut päätetty heti yksimielisesti, vai onko niiden(kin) kanssa jahkailtu useamman vaihtoehdon välillä?

tiistai 4. joulukuuta 2012

Pahoittelut taas blogissa vallanneesta hiljaisuudesta, äitini oli käymässä ja siinähän se sitten viime viikko meni ollessa. ♥

My beautiful mama ♥
No hääjuttuihin...

Perjantaina päästään vihdoin katsomaan juhlatilaa, toivon että rakastutaan siihen todenteolla! :D Kuvia kun kyseisestä paikasta ei hirveästi ole saatavilla. Ainakin meidän kriteereistä täyttyy kai jokainen, joten sehän on ainakin positiivista. Reissua Mikkeliin odotan myös innolla senkin takia, että päästään taas ihastelemaan kaunista Mikkelin Tuomiokirkkoa! ♥

Samalla reissulla tapaamme luultavasti keittiömestarimme, joka laatii meille menun omien lempiruokiemme pohjalta. Olin vähän hoomoilasena, kun kyseinen kaveri soitti mulle hieman huonossa paikassa, ja alkoi kyselemään lempiruokia... öööööö makaronilaatikko?, huusi Ville vierestä. :D No hyvin saatiin kuitenkin joitain ideoita laadittua, ja pientä twistiä pitäisi olla luvassa menunkin suhteen. ;-)

Ruoka onkin mulle todella tärkeä asia häissä, ihan niinkuin normielämässäkin. Rakastan ruuanlaittoa ja uusien makujen kokeilua. Pettyisin todella pahasti, jos asiat ruuan suhteen eivät menisi nappiin... ruoka olisi kylmää, tai loppuisi kesken. Tai olisi muuten vaan pahaa, maustamatonta tai maustettu päin honkia. Onneksi saatiin kuitenkin tosi hyvä ensivaikutelma tästä pitopalvelusta, joten innolla jäämme odottamaan!

kuva täältä
gooooogle
Tänään yksi mun kaasoista tulee käymään ja päästään vähän taas suunnitteluhommiin! Askarrellakin piti, mutta tää pöllö on kadottanut lompakkonsa jonnekin, joten kaupoille on suht turha lähteä hakemaan mitään tarvikkeita! :-D No onneksi tässä on vielä aikaa! Ja suunnitteluhetket on kuitenkin ihan parasta, kahvittelua ja kihertelyä! :-)

Palailen pian kutsupostauksen kera!

xoxo J

tiistai 27. marraskuuta 2012

Hääyö


Oon pitänyt sitä suhteellisen itseselvänä asiana, että hääyö vietetään hotellissa ja mieluiten jossakin upeassa sviitissä. ;) Villelle tällä asialla ei vaikuttanut olevan kovinkaan suurta merkitystä, vitsillä heitti jopa, että mennään hänen mummonsa luo hääyötä viettään! :D Mummo on ihana, mutta jos ei kuitenkaan...

Ihanan, mutta raskaan hääpäivän jälkeen on varmasti aivan tajuttoman ihanaa päästä hotellin puhtaisiin lakanoihin nukkumaan jaja... niin. ;) No mulle tämä(KIN) oli ehdoton juttu ja aloinkin tänään koluamaan Mikkelin hurjaa valikoimaa hotellien suhteen. No en saanut käsiini, kuin yhden sviitin yhdestä hotellista. Ei sen puoleen, sehän kelpasi meille molemmille vallan mainiosti! Saunallinen ja poreammeella varustettu sviitti, jossa on erillinen makuuhuone alle 200e. Kahdelta yöltä! Eli jompikumpi (minäminäminä, shotgun!) pääsee sitten nukkumaan sinne jo häiden aattona.

Aloin miettimään, että pitäisikö sinne hotelliin jossain vaiheessa ilmoitella, että se on sitten hääpari, joka siellä yötään viettää... olishan se ihan kiva avata skumppapullo ja saada vähän tuoreita mansikoita sinne huoneeseen. Mutta ei sen oikeastaan niin väliä. Ja kerkeäähän sen kylläkin ilmoittaa vaikka sinne saavuttaessa. :-D

Entäs huoneen/sängyn koristelut? Mulle sillä ei ole niin suurta merkitystä, että kokisin jääneeni jostain paitsi ilman niitä. Koristeet lentää jokatapauksessa saman tien veke. Onko teille nuo koristelut jotenkin ehdoton juttu hääyötä ajatellen?

Mua alkoi hymyilyttää, kun löysin näitä seuraavia kuvia. Joillekin sillä on isokin merkitys meinaan. :-)

Tää on ihan ok. Mut vaan pinkin takia ♥


"Onnea tuoreelle hääparille! Voittekin aloittaa
avioliittonne siivoamalla tämän sotkun!

..................?





Joku tän tyylinen tunnelmallinen huone voiskin olla kiva,
mutta kuten sanoin, ei todellakaan mikään "must"-juttu.
Joo eli mitään tuollaista... no tuollaista "liikaa kaikkea" en todellakaan haluais. Vähiten innostais varmaan väsyneenä yrittää sukeltaa tuollaiseen kukkamereen ja kaikenlisäksi vielä koittaa saada nukutuksi. :-D

Mutta onneksipa taitaa olla vähemmällä tämä traditio täälläpäin maailmaa. Meille kelpaa hyvin toi varattu upea saunallinen sviitti. Kyllä varmasti viihdytään! ;)

JA VITSIT, KUN ME EI ENÄÄ MALTETTAIS ODOTTAA TOTA HEINÄKUUTA! TULE JO, TULE JO! ♥♥♥


(Kaikki kuvat täältä!)